Esittelyssä laatuvastaava Srikanta Patra

Esittelyssä laatuvastaava Srikanta Patra

Taustatietoa Srikantasta

Olen Srikanta Patra, ja olen erittäin iloinen tilaisuudesta aloittaa työt Infrakitin laatuvastaavana ja päästä osaksi yrityksen miellyttävää työkulttuuria.
Synnyin ja kasvoin Intiassa, missä myös suoritin IT-insinöörin tutkinnon sekä MBA-tutkinnon vähittäiskaupan ja toimitusketjun hallinnan alalta.
Olen työskennellyt viimeiset 15 vuotta esimerkiksi tietokantojen, API-rajapintojen sekä suorituskyvyn ja automaation laadunvarmistuksen parissa pankkitoiminnassa ja vähittäiskaupan alalla. Olen työskennellyt esimerkiksi sellaisten asiakkaiden kanssa kuin Nordea, Fiskars ja Neste.

Miksi halusit Infrakitin palvelukseen?

Työ Infrakitillä tuntui ainutlaatuiselta tilaisuudelta päästä osaksi energistä tiimiä. Minusta on aina motivoivaa, kun työni liittyy uusiin teknologisiin ratkaisuihin, kuten infra-alalla käytettäviin pilvialustoihin, API-rajapintoihin ja mobiiliratkaisuihin.

Mitä odotat eniten tulevaisuudelta?

Laadunvarmistuksen lisäämistä Infrakitin front-end- ja back-end-palveluihin, jotta voimme tarjota aina hyvän asiakaskokemuksen palvelualueesta riippumatta.

Mitä harrastat vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajallani pelaan mielelläni sulkapalloa ja krikettiä sekä tutustun uusiin kaupunkeihin eri puolilla maailmaa. Nykyään olen myös 3-vuotiaan pojan tyytyväinen isä ja vietän paljon aikaa HopLop-sisäleikkipuistossa.

Damyanti Rathore
Toukokuu 27, 2022

Book a Demo

Discover how Infrakit connects your entire infra project operations and drives value to every part of your business.

Henkilöstön esittely: Srikanth Yarlagadda Quality Assurance Lead

Henkilöstön esittely: Srikanth Yarlagadda Quality Assurance Lead

Hei,

Olen Srikanth Yarlagadda ja aloitin hiljattain työt Infrakit Group Oy:n laatuvastaavana Suomessa.

Olen työskennellyt ohjelmistojen laadun parissa noin 17 vuotta. Olen suorittanut IT-insinöörin tutkinnon Intiassa.

Aloitin urani Nokian MeeGo-tuotteiden kehittämisellä vuonna 2005, ja voinkin ylpeänä todeta, että yksi parhaista Linux-pohjaisista matkapuhelimista (N900) on meidän aikaansaannostamme.

Nokialla koordinoin MeeGo-laitteiden toiminnallista laatua. Nokian jälkeen työskentelin Intelillä piirisarjojen käyttäjäkokemuksesta vastaavana asiantuntijana. Tavoitteena oli varmistaa Intel-piirisarjoja hyödyntävien laitteiden hyvä käyttäjäkokemus.

Sen jälkeen työskentelin omassa startup-yrityksessäni, jossa työhöni kuului tuotteen markkinointi, siihen liittyvien vaatimusten kerääminen, tuotekehitystiimin pyörittäminen ja laadunvalvonta.

Olen innoissani tästä työstä ja mahdollisuudesta olla mukana kehittämässä infrateollisuudelle suunniteltua seuraavan sukupolven ratkaisua, Infrakitiä.

Harrastuksiini kuuluvat ajaminen, lukeminen ja musiikin kuuntelu. Viime aikoina olen lukenut teosta ”Tinker Dabble Doodle Try”.

Damyanti Rathore
Toukokuu 12, 2022

Book a Demo

Discover how Infrakit connects your entire infra project operations and drives value to every part of your business.

Infrakit tehostaa urakoitsijoiden projektinhallintaa ja laadunvalvontaa

Infrakit tehostaa urakoitsijoiden projektinhallintaa ja laadunvalvontaa

Infrakit tarjoaa urakoitsijoille keskitetyn pilvialustan, jonka kautta he voivat helposti hallita kaikkia infrarakentamisen vaiheita. Tämä puolestaan tekee työskentelystä tehokkaampaa ja vastuullisempaa. Urakoitsijoiden haasteena on usein täyttää omistajan vaatimukset projektin aikataulun, laadun ja budjetin osalta. Voidakseen täyttää nämä vaatimukset urakoitsijoiden on päästävä käsiksi kaikkiin projektia koskeviin tietoihin. Infrakit vastaa tähän tarpeeseen tarjoamalla urakoitsijoille mahdollisuuden hallita ja jakaa visuaalista tietoa reaaliajassa.

Infrakitin avulla voit hallita kokonaisvaltaisesti kaikkia projektin vaiheita

Infrakit muuntaa projektit helpommin hallittaviksi prosesseiksi, mikä yhdenmukaistaa työskentelyä. Näin rakentaminen voidaan hoitaa vaatimusten mukaisesti ja ilman turhia virheitä, korvausvaatimuksia tai tarvetta tehdä työ uudelleen. Lisäksi luovutusasiakirjat ovat saatavilla heti, kun projekti on saatu valmiiksi.

Yhdistämällä datan, ihmiset ja koneet Infrakit varmistaa, että projektin kaikki osapuolet työskentelevät viimeisimpien suunnitelmien ja aikataulujen mukaisesti. Tämä puolestaan auttaa välttämään resurssien tuhlausta ja kalliita virheitä, mikä tekee työskentelystä vastuullisempaa. Kaikki tämä koskee myös projekteissasi mahdollisesti työskenteleviä alihankkijoita.

Koska meillä on useita integraatiokumppaneita, Infrakitin käyttö ei ole riippuvaista tietynmerkkisistä laitteista tai ohjelmistoista.

”Käyttöoikeuksien jakaminen käy Infrakitissä erittäin helposti. Infrakitin avulla on helppo pysyä ajan tasalla niin projektipäälliköiden kuin kenttätyöntekijöidenkin tekemisistä. Saimme henkilökohtaista koulutusta suoraan Infrakitiltä, ja kaikki tietävät tarkalleen, miten heidän tulee toimia.”
– Henrik Bertelsson Vestre Vei. hankkeessa

Luovutusvaihe on stressitön, koska kaikki tieto on jo Infrakitissä

Streets of Kallvik -projektin parissa toimineiden Janne Nesteen ja Jenna Karppasen mukaan kommunikoinnin helppous on yksi merkittävimmistä Infrakitin tarjoamista eduista.

”Infrakit keventää kaikkien osapuolten työtaakkaa huomattavasti etenkin silloin, kun luovutushetki lähestyy, sillä kaikki materiaali on yhdessä paikassa ja kaikilla on samat ajantasaiset tiedot. Tämä koskee etenkin tämän kaltaisia suuria projekteja. Ilman Infrakitiä kaikkia odottaisi valtavat pinot asiakirjoja ja muuta materiaalia. Työskentely on huomattavasti tehokkaampaa, kun kaikki tieto on samassa paikassa ja asiakirjoja voidaan hakea erilaisilla koodeilla.”

Damyanti Rathore
Toukokuu 6, 2022

Book a Demo

Discover how Infrakit connects your entire infra project operations and drives value to every part of your business.